Haluamme tarjota kaikille lapsille ja nuorille tasavertaiset mahdollisuudet kielten opiskeluun ja kannustaa entistä monipuolisempiin kielivalintoihin.
Kieltenopetuksen strategia koskee kaikkia koulutusasteita ja muodostaa johdonmukaisen kokonaisuuden varhaiskasvatuksesta esi- ja perusopetukseen ja toiselle asteelle sekä vapaan sivistystyön tarjontaan. Strategiassa suunnitellut toimenpiteet vaikuttavat esi- ja perusopetukseen.
Muutosten on tarkoitus tulla voimaan portaittain lukuvuoden 2027–2028 alusta.
Mikä muuttuu?
Suomenkielinen esiopetus
Haluamme varmistaa, että entistä useampi valitsee A1-kieleksi eli ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi jonkin muun kuin englannin. Jatkamme kielimaistiaisten järjestämistä systemaattisesti, jotta lähikoulujen kielivalikoima tulee lapsille tutuksi. Viestimme huoltajille kieltenopiskelun merkityksestä ja kielivalinnoista esimerkiksi yhteisissä kieli-infoissa.
Suomenkielinen perusopetus
A1-kielessä eli ensimmäisessä vieraassa kielessä on tarkoitus siirtyä valtakunnalliseen tuntijakoon, joka mukaan 1. ja 2. luokan oppilailla A1-kieltä olisi 1 vuosiviikkotunti. Tällä hetkellä niitä on kaksi, joista toinen on ollut Helsingin kaupungin järjestämä lisätunti. Jatkossa Helsingin lisätunnit sijoitettaisiin valinnaisen kielen opiskeluun vuosiluokilla 8 ja 9.
Aloittavien kieliryhmien vähimmäiskoko esitetään yhdenmukaisettavaksi siten, että se on vähintään 15 oppilasta kaikissa kouluissa. Tämä koskee myös kaksikielisen opetuksen aloittavia ryhmiä, mutta ei suomi-pohjoissaame-opetusta. Lähikoulujen yhteisillä opetusjärjestelyillä varmistetaan monipuolisten kielivalintojen toteutuminen. Kolmannella luokalla alkavan A2-englannin ryhmien toteutuminen turvataan myös pienemmällä ryhmäkoolla. Kaksikielisen suomi-englanti ja suomi-espanja-opetuksen oppilaaksioton perusteita esitetään muutettavaksi kaksivaiheiseksi.
Ruotsinkielinen perusopetus
Aloittavien kieliryhmien vähimmäiskoko esitetään yhdenmukaisettavaksi siten, että se on vähintään 15 oppilasta kaikissa kouluissa. Tällä hetkellä vähimmäisryhmäkoko on 13–15 oppilasta.
Kaupunki kartoittaa myös mahdollisuutta tarjota tulevaisuudessa kaksikielistä perusopetusta ruotsiksi ja englanniksi. Tämä tarkoittaisi, että osa opetuksesta annettaisiin ruotsiksi ja osa englanniksi. Tavoitteena on laajentaa ruotsinkielistä oppimispolkua Helsingissä ja antaa oppilaille mahdollisuus kehittää molempien kielten osaamistaan.
Tässä vaiheessa kartoitusta osallistamme oppilaskuntien hallitukset, opiskelijakuntien hallitukset ja koulujen johtokunnat.
Kieltenopetuksen strategian eteneminen
Huoltajatilaisuus
Järjestimme huoltajille 17.9.2026 infotilaisuuden, jossa kerroimme tarkemmin kieltenopetuksen strategiasta, sen tavoitteista ja toimenpide-esityksistä. Linkki tilaisuuteen lähetettiin peruskoulujen oppilaiden huoltajille Wilma-tiedotteessa sekä varhaiskasvatuksessa Edlevon kautta.
Tilaisuudesta tulee tallenne ja se on katsottavissa Helsinki-Kanavalla noin kahden viikon kuluttua tilaisuudesta.
Mitä seuraavaksi?
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen ja ruotsinkielinen jaosto käsittelevät kieltenopetuksen strategiaa syksyllä 2026 ja päättävät siitä seuraavin osin:
- A1- ja A2-kielen opetuksen toteuttaminen/tuntijako
- Aloittavan kieliryhmän koko
- Oppilaaksiotto kaksikieliseen opetukseen
Jaostojen käsittelyn jälkeen käynnistetään koulujen kieliohjelmien tarkistaminen strategian mukaisesti.