Palvelujen aukioloajoissa voi olla kesällä muutoksia. Tarkista tästä kesän aukioloajat

Nuorten tehostettu perhetyö

Autamme lastensuojelun asiakkaana olevia nuoria ja heidän perheitään, kun nuori tarvitsee arkeen vahvaa tukea.

Nuorten tehostettu perhetyö on lastensuojelun palvelu nuorille ja heidän perheilleen. Palvelu sopii tilanteisiin, joissa nuoren käyttäytyminen tai arki herättää huolta. Tuemme nuoren hyvinvointia, kehitystä, perhesuhteita ja vanhemmuutta. Palvelu sopii myös silloin, kun nuori palaa kotiin sijoituksesta.

Kenelle palvelu on tarkoitettu ja miten siihen pääsee?

Nuorten tehostettu perhetyö on tarkoitettu nuorille, joilla on esimerkiksi:

  • uhmakasta tai vastustavaa käyttäytymistä
  • aggressiivisuutta
  • koulunkäynnin vaikeuksia
  • mielenterveyden kuormitusta
  • lievää päihteiden käyttöä
  • syrjäytymisen riski

Palvelu sopii myös perheille, joissa arki kuormittaa tai vanhemmuudessa on haasteita.

Lapsen tai nuoren oma sosiaalityöntekijä arvioi, sopiiko palvelu teille. Jos palvelu sopii, sosiaalityöntekijä tekee lähetteen palveluun.

Miten työskentely toteutetaan?

Työskentelemme nuoren ja perheen kanssa yhdessä. Alussa teemme suunnitelman. Sovimme siinä tavoitteet, vastuut, tapaamiset ja yhteistyökumppanit.

Tavoitteet perustuvat perheenne tarpeisiin. Niiden tarkoitus on helpottaa arkea ja vahvistaa koko perheen hyvinvointia. Työskentely onnistuu parhaiten, kun nuori ja perhe osallistuvat siihen aktiivisesti. Seuraamme tavoitteiden etenemistä ja tarkennamme suunnitelmaa tarvittaessa.

Perheenne saa kaksi omaa sosiaaliohjaajaa. He tapaavat nuorta ja perhettänne yhdessä ja erikseen. Tarvittaessa mukana on myös muita nuoren arjen ammattilaisia, kuten koulun tai hoitotahon työntekijöitä.

  • Tapaatte työntekijöitä yleensä 1–2 kertaa viikossa
  • Yksi tapaaminen kestää noin 1,5 tuntia
  • Työskentely kestää yleensä 6–12 kuukautta
  • Tavoitteita tarkistetaan noin 3 kuukauden välein

Tapaamiset voivat olla kotona, koulussa, nuorisotilassa, perhekeskuksessa tai nuorten tehostetun perhetyön toimipisteessämme.

Kirjaamme tapaamiset yhdessä perheen kanssa Apotti-järjestelmään. Voitte halutessanne lukea kirjaukset Maisa-portaalissa.

Työskentelyn lopussa:

  • käymme yhdessä läpi, mitä olemme saaneet aikaan
  • arvioimme, miten tavoitteet toteutuivat
  • sovimme jatkosta
  • kirjaamme keskeiset asiat Maisa-portaaliin.

Palvelupiste