Keväällä 2026 toteutetussa Nuorten Helsinki -kyselyssä nuoret kertoivat muun muassa turvallisuuden kokemuksistaan, vapaa-ajan toiveistaan ja tavoista, joilla he haluavat osallistua kaupungin kehittämiseen. Vastaukset auttavat kehittämään nuorille suunnattua toimintaa ja vahvistamaan nuorten mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa.
Turvallisuus on nuorille tärkeä arjen kysymys
Turvallisuus nousi yhdeksi kyselyn keskeisimmistä teemoista. Nuoret kertoivat kokevansa turvattomuutta erityisesti päihtyneiden ihmisten läheisyydessä, iltaisin ja pimeällä sekä julkisissa kulkuvälineissä. Vastauksissa mainittiin usein myös metro- ja juna-asemat.
Avoimissa vastauksissa turvattomuus liittyi esimerkiksi arvaamattomaan käyttäytymiseen, häirintään ja uhkaaviksi koettuihin tilanteisiin julkisilla paikoilla. Nuoret toivoivat kaupunkiin enemmän turvallisia aikuisia, näkyvää läsnäoloa ja nopeaa puuttumista häiriötilanteisiin.
Turvattomuuteen liittyvissä vastauksissa mainittiin erityisesti Malmi, Itäkeskus, Kontula, keskusta, Pasila ja Sörnäinen. Kauppakeskuksista mainittiin useimmin Itis, Tripla ja Kamppi.
Nuorten mielestä turvallisuutta voidaan parantaa esimerkiksi huolehtimalla ympäristön siisteydestä, puuttumalla päihteiden käyttöön julkisilla paikoilla sekä korjaamalla rikottuja ja töhrittyjä ympäristöjä nykyistä nopeammin.
Nuoret toivovat lisää harrastuksia ja paikkoja olla yhdessä
Harrastukset ja vapaa-aika olivat yksi kyselyn pääteemoista. Nuoret toivoivat lisää liikunta- ja urheilumahdollisuuksia, kuten koripalloa, sulkapalloa, jalkapalloa, kamppailulajeja, tanssia ja kuntosaleja. Vastauksissa nousivat esiin myös musiikki, taide, kokkaaminen, teatteri, pelitoiminta ja erilaiset tapahtumat.
Moni nuori toivoi, että harrastukset olisivat maksuttomia tai edullisia. Nuoret haluaisivat myös kokeilla uusia harrastuksia ilman pitkäaikaista sitoutumista. Lisäksi vastauksissa näkyi tarve paikoille ja toiminnalle, joissa voi tavata kavereita ja viettää aikaa omalla alueella.
Nuoret haluavat vaikuttaa ilmastoasioihin, yhdenvertaisuuteen ja hyvinvointiin
Yli puolet helsinkiläisistä nuorista kokee pystyvänsä vaikuttamaan itselleen tärkeisiin asioihin ainakin jonkin verran. Osuus nousi 14 prosenttiyksikköä edellisvuoteen verrattuna. Nuoret kertoivat olevansa valmiita toimimaan erityisesti luonnon ja ilmaston, ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden sekä nuorten mielenterveyden ja hyvinvoinnin puolesta.
Nuoret pitivät kyselyitä ja äänestyksiä helposti saavutettavina vaikuttamisen keinoina. He toivoivat myös enemmän työpajoja, keskusteluja ja mahdollisuuksia osallistua päätösten valmisteluun jo varhaisessa vaiheessa. Vastauksissa toistui viesti siitä, että nuoret haluavat nähdä mielipiteidensä vaikuttavan.
Sosiaalinen media oli nuorille selvästi suosituin tapa saada oma ääni kuuluviin. Yli puolet vastaajista koki voivansa vaikuttaa sen kautta.
Mikä Nuorten Helsinki -kysely on?
Nuorten Helsinki -kyselyllä Helsingin kaupungin nuorisopalvelut kerää tietoa nuorten kokemuksista, tarpeista ja toiveista. Kysely on suunnattu Helsingissä opiskeleville 7.–9.-luokkalaisille, ja se toteutetaan yhteistyössä yläkoulujen kanssa. Vuoden 2026 kyselyyn vastasi 10 167 nuorta eri puolilta kaupunkia.
Nuorisopalvelut on kerännyt nuorten kokemustietoa yhteisellä sähköisellä kyselyllä vuodesta 2022 alkaen. Aiemmin kyselyn nimi oli Nuorten budjetin kysely, ja se toteutettiin vuosittain. Uudistettu Nuorten Helsinki -kysely toteutetaan joka toinen vuosi. Seuraavan kerran kysely järjestetään vuonna 2028.
Tutustu kyselyn tuloksiin ja nuorten toiveisiin Nuorten Helsingin verkkosivuilla(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).